Killan säännöt

I LUKU

Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

 

1§ YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Tuotantotalouden Kilta Prodeko ry. Yhdistyksen nimen epävirallisena
lyhennyksenä käytetään nimeä Prodeko. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä kilta.
Killan kotipaikka on Espoon kaupunki.

 

2§ KILLAN TARKOITUS

Killan tarkoituksena on toimia Aalto-yliopiston (myöhemmin "Yliopisto") perustieteiden
korkeakoulun teknistieteellisen kandidaattikoulutusohjelman tuotantotalouden
pääaineopiskelijoiden sekä Industrial Engineering and Management -maisteriohjelman
opiskelijoiden yhdyssiteenä, ajaa heidän yleisiä ja yhteisiä opiskeluun liittyviä etujaan yliopistossa,
edistää heidän henkisiä pyrkimyksiään ja ammatillista kehitystään, ylläpitää tervettä teekkarihenkeä
ja edistää tuotantotaloutta tieteenalana. Kilta on yleishyödyllinen yhdistys.

 

3§ KILLAN TOIMINTA

Tarkoituksensa toteuttamiseksi kilta voi mm:
1) järjestää kokouksia, opintoretkiä, illanviettoja, juhlia ja muuta vapaa-ajantoimintaa;
2) järjestää opintoja, korkeakoulua, elinkeinoelämää ja yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteleviä
opinto-, tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia;
3) pitää yhteyttä alan ammatillisiin järjestöihin, omaan yliopistoon, muihin yliopistoihin ja
oppilaitoksiin, elinkeinoelämään, killan ja Tuotantotalouden kerho PRODEKOn entisiin jäseniin sekä
muihin sidosryhmiin;
4) osallistuu ja vaikuttaa edustuksellaan Aalto-yliopiston ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY)
elimissä pyrkien kehittämään opintoja ja jäsentensä opiskelu- ja ammattiedellytyksiä;
5) auttaa uusia jäseniään perehtymään yliopistoon ja sen ilmapiiriin sekä selviytymään opinnoissa
ilmenevistä ongelmista esimerkiksi järjestämällä tutor-toimintaa;
6) hoitaa tuotantotalouden opiskelijoiden sisäistä tiedotustoimintaa.

 

4§ TOIMINNAN TUKEMINEN

Toimintansa tukemiseksi kilta voi järjestää huvitilaisuuksia, arpajaisia, harrastaa alaan liittyvää
julkaisutoimintaa, tehdä talkootöitä, vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä kerätä
jäsenmaksuja. Kilta voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta. Kilta voi harjoittaa yhdistyslain 5§ 
mukaista liiketoimintaa tarkoituksensa toteuttamiseksi, mutta ei hanki taloudellista etua tai ansiota
toimintaansa osallistuville jäsenille.

 

5§ KILLAN VIRALLINEN KIELI

Killan virallinen kieli on suomi. Pöytäkirja- ja ilmoituskielenä on suomi.

II LUKU

Jäsenet ja maksut
 

6§ JÄSENISTÄ

Killan jäseniä ovat varsinaiset jäsenet, vanhat jäsenet sekä ulko-, kannatus- ja kunniajäsenet.
 

7§ VARSINAISISTA JÄSENISTÄ

Killan varsinaisiksi jäseniksi voidaan hyväksyä ja jäseneksi kuulua jäsenmaksunsa maksaneet Aalto-
yliopiston Tuotantotalouden koulutusohjelman opiskelijat tai Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan varsinaiset jäsenet.

 

8§ ULKO- JA KANNATUSJÄSENISTÄ SEKÄ VANHOISTA  JÄSENISTÄ

Killan ulkojäseneksi voidaan anomuksesta hyväksyä killan toiminnasta kiinnostunut henkilö, jota ei
voida hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi. Killan kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä killan toimintaa
tukeva yksityinen henkilö, oikeustoimikelpoinen yhteisö tai säätiö. Killan vanhaksi jäseneksi
voidaan hyväksyä tutkintonsa suorittanut henkilö, joka on ollut Tuotantotalouden kerho
PRODEKOn tai killan varsinaisena jäsenenä. Varsinaiset-, ulko- ja kannatusjäsenet sekä vanhat
jäsenet hyväksyy killan hallitus.

 

9§ KUNNIAJÄSENISTÄ

Killan kunniajäseneksi voi kiltakokous kutsua henkilön, joka on ansioitunut killan tai
Tuotantotalouden kerho PRODEKOn toiminnassa tai muuten erityisellä tavalla edistänyt niiden
pyrkimyksiä. Varsinaista jäsentä ei voida kutsua kunniajäseneksi. Esityksen kunniajäseneksi
kutsumisesta tekee killan hallitus, mutta myös kymmenen (10) varsinaista jäsentä käsittävällä
ryhmällä on siihen oikeus.

 

10§ JÄSENLUETTELOSTA

Killan on pidettävä kaikista jäsenistään jäsenluetteloa, josta ilmenee kunkin jäsenen täydellinen
nimi, sähköpostiosoite ja kotipaikka. Jäsenet ovat velvollisia ilmoittamaan tietojensa muutoksista
killan hallitukselle.

 

11§ JÄSENMAKSUISTA

Jäsenet ovat velvollisia suorittamaan killalle lukuvuosittain jäsenmaksun lokakuun loppuun
mennessä. Lukuvuodella tarkoitetaan Aalto-yliopiston lukuvuotta. Varsinaisten jäsenten, ulko- ja
kannatusjäsenten sekä vanhojen jäsenten jäsenmaksun suuruuden määrää killan vuosikokous.
Kunniajäsenet sekä varsinaiset jäsenet, jotka ovat tehneet poissaoloilmoituksen Aalto-yliopistoon
koko jäsenmaksukaudeksi, ovat vapautettuja jäsenmaksusta.

 

12§ EROAMISESTA

Jäsen voi erota killasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai
ilmoittamalla erosta kiltakokouksen pöytäkirjaan.

 

13§ ERONNEEKSI KATSOMISESTA

Jäsen katsotaan eronneeksi killasta, mikäli hän ei ole suorittanut jäsenmaksuaan kahden
kuukauden kuluessa sen erääntymisestä.

 

14§ EROTTAMISESTA

Hallitus voi erottaa jäsenen, joka on menettelyllään killassa tai sen ulkopuolella huomattavasti
vaikeuttanut killan toimintaa, jolloin erottamispäätöksen on synnyttävä kolmen neljäsosan (3/4)
äänten enemmistöllä. Killan hallitus voi kieltää määräajaksi jäsenen osanoton killan toimintaan joko
osittain tai kokonaan, mikäli hän on toiminnallaan tuottanut haittaa killalle tai sen toiminnalle.
Kielto ei koske killan kokouksia. Ennen erottamis- tai rangaistuspäätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiselle asiassa. Erottamispäätökset on julkistettava
killan virallisella ilmoitustaululla.

 

15§ EROTUS- TAI RANGAISTUSPÄÄTÖKSESTÄ VALITTAMISESTA

Erotetulla tai rangaistulla jäsenellä on oikeus kirjallisesti valittaa päätöksestä kiltakokoukselle,
jolloin päätökselle täytyy saada kiltakokouksen vahvistus. Valitus on toimitettava hallitukselle
yhden (1) kuukauden kuluessa erotus- tai rangaistuspäätöksen julkistamisesta, ja se on käsiteltävä
lähinnä seuraavassa kiltakokouksessa, kuitenkin viimeistään kuuden (6) kuukauden sisällä
valituksen jättämisestä.

 

III LUKU

Killan kokoukset
 

16§ KOKOUKSISTA

Killan kokouksia ovat vuosikokous, vaalikokous ja ylimääräiset kokoukset. Killan kokouksista
käytetään nimitystä kiltakokous.

 

17§ VUOSIKOKOUKSISTA

Vuosikokous on pidettävä helmi- tai maaliskuun aikana ja siellä:
1) Käsitellään tilintarkastuskertomus tai toiminnantarkastajien lausunto
2) Vahvistetaan edellisen vuoden toimintakertomus
3) Vahvistetaan tilikertomus ja tilinpäätös
4) Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
5) Hyväksytään tulevan vuoden talousarvio ja omaisuudenhoitosuunnitelma
6) Valitaan toiminnantarkastajia yksi (1) tai kaksi (2) sekä varatoiminnantarkastajia yksi (1) tai kaksi
(2) tai vaihtoehtoisesti yksi (1) tai kaksi (2) tilintarkastajaa sekä yksi (1) tai kaksi (2)
varatilintarkastajaa
7) Hyväksytään toimintasuunnitelma
8) Päätetään jäsenmaksujen suuruus
9) Käsitellään muita mahdollisia asioita

 

18§ VAALIKOKOUKSISTA

Vaalikokous on pidettävä loka-marraskuun aikana ja siinä on käsiteltävä ainakin:
1) hallituksen kokoonpano ja sen puheenjohtajan ja muiden jäsenten valinta seuraavaksi
toimikaudeksi
2) tarvittavien toimikuntien ja toimihenkilöiden nimeäminen. Killan vaaleista määrätään tarkemmin
killan vaaliohjesäännössä.

 

19§ YLIMÄÄRÄISISTÄ KOKOUKSISTA

Kilta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen hallituksen päätöksellä tai kun kiltakokous niin päättää
tai kun vähintään kymmenen (10) killan varsinaista jäsentä tai vähintään yksi kymmenesosa (1/10)
killan varsinaisista jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii. Kokous on tällöin pidettävä neljän (4) 
viikon kuluessa vaatimuksen jättämisestä hallitukselle.
 

20§ KOKOUKSISTA ILMOITTAMISESTA

Killan kokouksista on ilmoitettava Aalto-yliopiston lukukausien aikana vähintään neljä (4) arkipäivää tai seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta 43§ mukaisella ensisijaisella ilmoitustavalla. Aalto-yliopiston lukukausien ulkopuolella kokouksista on ilmoitettava vähintään
neljätoista (14) päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka ja
kokouksessa käsiteltävät asiat.

 

21§ PÄÄTÖSVALTAISUUDESTA

Kokous on päätösvaltainen, jos se on laillisesti koolle kutsuttu.
 

22§ KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVISTÄ ASIOISTA

Kokouksessa käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat. Kokous voi myös ottaa käsiteltäväkseen
asian, jonka kokous kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä julistaa kiireelliseksi
 ottaen huomioon yhdistyslain 24 § määräykset. Käsiteltäessä killan sääntöjen muuttamista,
hallituksen tai sen jäsenen taikka tilintarkastajan/toiminnantarkastajan valitsemista tai erottamista,
tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä tai killan purkamista tai muuta yhdistyslain 23 § mainittua tai siihen verrattavissa olevaa asiaa on asiasta mainittava kokouskutsussa.

 

23§ TOIMESTA EROTTAMISESTA

Kiltakokous voi erottaa killan hallituksen tai hallituksen jäsenen toimestaan kesken toimikautta,
jolloin kokouskutsussa on siitä mainittava ja erottamispäätöksen on synnyttävä kolmen neljäsosan
(3/4) äänten enemmistöllä. Hallitus, hallituksen jäsen, luottamus- tai toimihenkilö voi erota
tehtävistään. Kiltakokous valitsee uuden hallituksen tai hallituksen jäsenen jäljellä olevalle
toimikaudelle.

 

24§ ÄÄNI-, PUHE-, LÄSNÄOLO- JA ESITYSOIKEUDESTA

Killan äänioikeutettuja jäseniä ovat killan varsinaiset jäsenet. Kaikilla jäsenillä on puhe-, läsnäolo- ja
esitysoikeus. Kokouksen päätöksellä puhe- ja läsnäolo-oikeus voidaan myöntää myös kiltaan
kuulumattomalle.

 

25§ ÄÄNTENENEMMISTÖSTÄ

Ellei näissä säännöissä toisin mainita, päätökset kokouksissa tehdään yksinkertaisella äänten
enemmistöllä. Annettujen äänten jakaantuessa tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan kanta,
vaaleissa kuitenkin arpa.

 

IV LUKU

Killan hallitus
 

26§ HALLITUKSESTA

Killan toiminnasta vastaa kalenterivuodeksi kerrallaan vaalikokouksessa valittu hallitus.
 

27§ HALLITUKSEN TEHTÄVISTÄ

Hallituksen tehtäviin kuuluu ainakin:
1) johtaa killan toimintaa
2) valmistella kiltakokouksissa käsiteltävät asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset
3) hoitaa killan taloutta ja omaisuutta
4) laatia killan toimintakertomus ja tilinpäätös sekä ehdotus toimintasuunnitelmaksi ja
talousarvioksi
5) valvoa toimikuntien ja toimihenkilöiden toimintaa
6) vastata killan tarkoituksenmukaisesta ja tarpeellisesta toiminnasta, kuten
sidosryhmäyhteistyöstä, edunvalvonnasta sekä ohjelma-, tiedotus-, ja fuksitoiminnasta
7) kutsua tarvittaessa kiltakokous koolle
8) sekä muut kiltakokouksen antamat tehtävät
9) jäsenten hyväksyminen

 

28§ HALLITUKSEN KOKOONPANOSTA

Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 4-12 muuta jäsentä. Vain killan varsinaiset jäsenet ovat
vaalikelpoisia killan hallituksen puheenjohtajan toimeen.

 

29§ PUHEENJOHTAJAN TEHTÄVISTÄ

Hallituksen puheenjohtaja kutsuu koolle hallituksen kokoukset, johtaa niissä ja kiltakokouksissa
puhetta, valvoo, että killan toiminta on sääntöjen mukaista, sekä edustaa kiltaa. Tästä voidaan
poiketa hallituksen päätöksellä.

 

30§ HALLITUKSEN MUISTA JÄSENISTÄ

Hallituksen muut jäsenet valitaan tarkoituksenmukaisesti toteuttamaan killan tehtäviä.
 

31§ PÄÄTÖSVALTAISUUDESTA

Hallituksen kokous on päätösvaltainen, jos kaikille sen jäsenille on kokouksesta tiedotettu
hallituksen keskuudessaan sopimalla tavalla ja läsnä on vähintään puolet hallituksen jäsenistä siten,
että puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

 

32§ HALLITUKSEN KOKOUKSISTA

Hallituksen kokousten päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Jos annetut äänet
jakautuvat tasan, ratkaisee puheenjohtajan kanta, vaaleissa kuitenkin arpa.

 

33§ KILLAN NIMEN KIRJOITTAMISESTA

Killan nimen kirjoittaa yhdessä kaksi (2) killan hallitukseen kuuluvaa jäsentä.
 

34§ KILLAN ASETUKSISTA

Hallitus voi tehdä killan palveluiden puitteita ja niihin liittyviä toimintatapoja tarkentavia asetuksia.
Asetukset ovat hallituksen vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä asettamia päätöksiä,
jotka ovat toistaiseksi voimassa. Asetukset eivät voi liittyä säännöissä tarkennettuihin
kiltakokouksen päätöstä edellyttäviin tai näihin verrattavissa oleviin päätöksiin. Asetuksissa
voidaan kuitenkin tarkentaa esimerkiksi killan palveluiden käyttöä edellyttävät toimintaohjeet.

 

V LUKU

Toimikunnat ja toimihenkilöt
 

35§ TOIMIKUNNISTA JA TOIMIHENKILÖISTÄ

Hallituksen alaisena voi toimia toimikuntia ja toimihenkilöitä. Kiltakokous nimeää tarvittaessa
toimikunnat, niiden tehtävät ja vastuuhenkilöt sekä toimihenkilöt. Killan hallitus voi lisäksi nimetä
toimikuntia sekä julistaa haettavaksi toimia ja valita toimihenkilöitä. Haettavista toimista on
 ilmoitettava 43§ mukaisella ensisijaisella ilmoitustavalla vähintään kaksi (2) viikkoa ennen hallituksen kokousta, jossa päätös kyseisten toimihenkilöiden nimeämisestä tehdään.
 

 

36§ TOIMIHENKILÖN EROTTAMISESTA

Sen lisäksi mitä sääntöjen 23§ on määrätty, voi killan hallitus painavista syistä erottaa toimihenkilön
toimestaan, jolloin erottamispäätöksen on synnyttävä kolmen neljäsosan (3/4) äänten
enemmistöllä.
 

 

37§ TOIMIKUNTIIN OSALLISTUMISESTA

Toimikunnan nimittänyt taho määrittelee kuinka killan jäsenet voivat osallistua toimikuntien
toimintaan.

 

VI LUKU
 

Hallinto ja talous
 

38§ KILLAN TOIMI- JA TILIKAUDESTA

Killan toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi. Jäsenmaksuista on säädetty  erikseen sääntöjen 11§.

 

39§ TILINTARKASTAJISTA/TOIMINNANTARKASTAJISTA

Killan taloudenhoitoa valvovat tilintarkastajat/toiminnantarkastajat, joille hallituksen on
toimitettava killan tilit viimeistään kuukausi ennen vuosikokousta ja muutoinkin pyydettäessä.
Tilintarkastajien/toiminnantarkastajien ja heidän varahenkilöiden määrästä
säädetään sääntöjen 17§.

 

40§ TILINPÄÄTÖSKERTOMUKSEN LUOVUTTAMISESTA

Tilintarkastajien/toiminnantarkastajien on annettava hallitukselle kirjallinen, killan
vuosikokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan killan hallinnon ja tilien tarkastuksesta
viimeistään neljätoista (14) päivää ennen killan vuosikokousta.

 

VII LUKU

Erityisiä määräyksiä
 

41§ KILLAN TUNNUKSISTA JA MERKEISTÄ

Killan tunnuksista ja merkeistä päättää kiltakokous. Killalla on oma lippu ja merkki, joista määrätään
lippu- ja merkkiohjesäännössä. Kilta voi kunnioittaa ansioituneita henkilöitä myöntämällä
ansiomerkkejä. Kunnianosoitusten myöntämisestä määrätään ansiomerkkiohjesäännössä.

 

42§ NEUVOTTELUKUNNASTA

Killalla on Prodekon Alumni ry:n kanssa yhteinen neuvottelukunta. Neuvottelukunnan
tarkoituksesta, kokoonpanosta ja toiminnasta määrätään tarkemmin neuvottelukunnan
ohjesäännössä. Neuvottelukunta on yhteistyöelin, jolla ei ole päätösvaltaa.

 

43§ KILLAN TIEDOTTAMISESTA JA VIRALLISESTA ILMOITUSTAULUSTA

Killan ensisijainen tiedotustapa on killan jäsensähköpostilistalla. Jäsenen liittyessä kiltaan heidät
lisätään kyseiselle sähköpostilistalle. Mikäli asian luonne sitä vaatii tai säännöissä muuten
määrätään, tiedottamiseen käytetään killan virallista ilmoitustaulua. Killan virallisesta
ilmoitustaulusta päättää hallitus. Ilmoitustaulua siirrettäessä siirrosta on ilmoitettava kolme (3)
viikkoa etukäteen voimassaolevalla ilmoitustaululla.

 

44§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMISESTA

Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on tullut hyväksytyksi vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä kiltakokouksessa, joiden väli on vähintään kaksi (2) viikkoa. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa. Muutosesityksen voi tehdä hallitus tai vähintään kymmenen (10) killan varsinaista jäsentä tai vähintään yksi kymmenesosa (1/10) killan varsinaisista jäsenistä. Esitys on tehtävä kirjallisena hallitukselle, jonka on tällöin kutsuttava kiltakokous koolle käsittelemään asiaa neljän (4) viikon kuluessa esityksen jättämisestä.
 

45§ OHJESÄÄNNÖT

Näitä sääntöjä täydentävillä ohjesäännöillä voidaan antaa täsmentäviä määräyksiä hallituksen
toiminnasta, toimikunnista ja niiden tehtävistä ja muista yhdistyksen toiminnan kannalta tärkeinä
pidettävistä asioista. Muutoksia killan ohjesääntöihin tai uusi ohjesääntö voidaan tehdä, jos esitys
tästä on tullut hyväksytyksi killan kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä
annetuista äänistä. Killan ohjesääntöjen muutosesityksen tai esityksen uudesta ohjesäännöstä voi
tehdä hallitus, yksi kymmenesosa (1/10) killan varsinaisista jäsenistä tai kymmenen (10) killan
varsinaista jäsentä kirjallisena hallitukselle, jonka on tällöin tuotava ehdotus seuraavan killan
kokouksen päätettäväksi. Ohjesääntöjen muutosesityksestä tai esityksestä uudeksi ohjesäännöksi
on mainittava kokouskutsussa.

 

46§ KILLAN PURKAUTUMISESTA

Kilta purkautuu, mikäli kiltakokous niin päättää kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä
kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on vähintään yksi (1) kuukausi. Purkautumisesitys
on mainittava kokouskutsussa. Killan purkauduttua tai sen tultua lakkautetuksi luovutetaan sen
 varat Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan käytettäväksi näiden sääntöjen 2§ mukaiseen toimintaan
tai sen ollessa mahdotonta AYY:n toiminnan tukemiseen.
 

 

47§ SÄÄNTÖMUUTOKSEN JA PURKAUTUMISPÄÄTÖKSEN  VOIMAANTULOSTA

Sääntömuutos tai purkautumispäätös tulee voimaan, kun se on merkitty yhdistysrekisteriin.
 

48§ SÄÄNNÖISSÄ  MÄÄRÄÄMÄTTÖMISTÄ ASIOISTA

Asioissa, joista näissä säännöissä ei erikseen määrätä, noudatetaan yhdistyslakia
 

49§ SÄÄNTÖJEN ASTUMISESTA VOIMAAN

Nämä säännöt astuvat voimaan, kun ne merkitään yhdistysrekisteriin